Viihtyisää asumista

Ruissalo Säätiön Senioritaloissa asuminen on viihtyisää ja turvallista

Olen asunut Ruissalo Säätiön Senioritalossa Raumalla jo yli 10 vuotta. Muutimme yhdessä mieheni kanssa. Olemme olleet erittäin tyytyväisiä. Kolme vuotta sitten mieheni kuoli ja jäin yksin. Ajattelen, että Säätiön Senioritalo oli kotimme ja nyt minun kotini. Täällä on lempeä ilmapiiri. Henkilökunta kohtelee meitä ystävällisesti ja kunnioittavasti. He ovat myös auttamishaluisia. On mukavaa viettää aikaa senioritalon ystävien kanssa, vapaa-ajan ohjelmaakin riittää eikä aika tule pitkäksi. Aion jatkaa Kanalinrannassa vanhuusvuosiani. Omaisilleni olen sanonut, että kun jätän tämän talon, minut viedään, en itse lähde.

Oman näköistä asumista

Ruissalo Säätiön Senioritalot tarjoavat monipuolisia vuokra-asumisvaihtoehtoja. Taloja on Helsingissä, Turussa ja Raumalla ja ne sijaitsevat luonnonläheisesti eloisassa kaupunkimiljöössä, keskellä palveluja ja lähellä ulkoilureittejä.

Uskomme, että jokaisella on mahdollisuus perustaa oma toivekotinsa Senioritaloon.

Asukas voi valita haluamansa kokoisen asunnon, yksiön, kaksion tai kolmion. Asuntojen koot vaihtelevat 37 – 87 m² välillä. Kaikkiin asuntoihin kuuluu tilava parveke, jonne voi toteuttaa vaikka oman pienen kesäpuutarhan. Senioritalojen asunnot on suunniteltu nimenomaan senioreiden tarpeita kuunnellen, ja ne ovat turvallisia sekä esteettömiä.

Ruissalo Säätiön Senioritalossa asuessaan voi hyödyntää talon yleisiä tiloja, muun muassa omaa kirjastoa, ravintoloita sekä sauna- ja allasosastoa. Yleiset tilat on sisustettu kauniisti ja talvipuutarhat luovat rauhallisia vehreitä viihtymiskeitaita.

Taloissa on tarjolla runsaasti jokapäiväistä elämää ja terveydenhoitoa helpottavia hoito- ja huolenpitopalveluita, joista vastaa Saga Care Finland Oy. Senioritaloissa työskentelevät sairaanhoidon ammattilaiset ja taloissa on hoitajat paikalla ympäri vuorokauden.

Senioritalo sopii sinulle, kun

  • haluat päättää asumisestasi itse
  • haluat asua lähellä kaupungin vilinää mutta keskellä luonnonrauhaa
  • arvostat laadukasta ja huoletonta asumista
  • arvostat sitä, että kaikki terveyteen liittyvät palvelut ovat lähelläsi
  • haluat asua turvallisessa ympäristössä, missä sinusta pidetään huolta vuorokauden ympäri
  • pidät siitä, että voit halutessasi osallistua yhteiseen tekemiseen ja tavata muita talon asukkaita, vaikka päivittäin
  • piipahdat mielelläsi kirjastossa, kuntosalilla, saunomassa tai kahvittelemassa – kotitalossasi.